Meidän tavoitteemme

Paikallistoiminta

Paikallisesti Huimaus- ja Meniere-liitto on järjestänyt toimintansa joko yhdistysten muodossa tai nimettyjen vertaistukihenkilöiden kautta. Toimintamme perustuu vapaaehtoistyöhön.

Jäseniä informoidaan sisäkorvaperäisestä huimauksesta ja sen hoidosta, annetaan vertaistukea ja järjestetään virkistystoimintaa, liikuntaa, asiantuntijoiden luentoja ja seminaareja. Lähtemällä mukaan yhdistystoimintaan voit myös itse vaikuttaa yhdistysten kokoontumisten sisältöön.
Sisäkorvaperäiseen huimaukseen sairastuneelle on tärkeää olla kanssakäymisissä toisten huimausta kokevien kanssa. Keskustelut ja yhteinen toiminta hälventävät sairauden aiheuttamia pelkoja ja suuntaavat jokapäiväiset ajatukset muille alueille. Etenkin taudin alkuvaiheessa on hyvä lähteä mukaan keskustelemaan mieltä askarruttavista asioista, koska muilla voi hyvinkin olla tietoa ja/tai keinoja niiden selvittämiseksi. Ovathan muutkin jäsenet aikanaan kulkeneet samaa epävarmuuden polkua.
Tule mukaan osallistumaan ja myös kehittämään toimintaamme. 

Liity jäseneksi

Jäseneksi voit liittyä Huimaus- ja Meniere liiton sivustolta

 https://www.huimausjameniereliitto.fi/liity-jaseneksi/tietoa-jaseneksi-liittymisesta/